TUNTURIKYLÄ

MUOTKAN RUOKTU

Muotka Ruovttu Ustibat-yhdistys

Lahtisen kämpän historiikki

Kirjoittaunut Muotka Ruovttu Ustibat-yhdistyksen varapuheenjohtaja Esko Vuorio 13.4.200 tekemänsä haastattelun perusteella.

Opettaja Lahtinen

Kuva.

Else ja Pentti Lahtinen 13.4.2000

Lahtisen kämppä

Rakennettu v. 1949. Lahtinen kutsui kämppäänsä "Harrihoviksi", ja palstaa "Harrikankaaksi". Näiden mukaan läheinen Välijärvi

sai myöhemmin nimekseen Harrijärvi.

Kuva: Lahtisen kämppä v. 1960

Opettaja Lahtisen kertomus kämpän historiasta

"Minä olin valmistunut opettajaksi juuri hilkun ennen kuin alkoi tämä jälkimmäinen sota, mutta olin ilman virkaa.

Olin sodassa Syvärillä 4 vuotta. Huomasin lehti-ilmoituksen sodan päätyttyä v. -44, kun taas sai hakea opettajan virkoja,

ja pääsin opettajaksi Espooseen, Bodomjärvelle. Minulla oli kunnia asua sen suuren kartanon vintillä. Silloin ei ollut suomenkielistä

koulua Espoossa ja Kari Reenpää oli siellä puuhamiehenä. Pari vuotta olin Espoossa opettajana ja asuin Helsingissä.

 

Menin Inariin vuonna -46. Siellä piti olla koulu, mutta ei siellä ollut muuta kuin rauniot tai tuhkakasa. Minut oli kuitenkin

nimitetty opettajaksi elokuun ensimmäisestä päivästä ja minulle annettin kaikennäköisiä pikku hommia, ja mielelläni minä

niitä teinkin. Minä aloitin muun muassa kiertelemään Pohjanmaalla, jonne oli evakoitu Karjalasta koulukalustoja.

Ostelin sieltä ja tilasin koulukalustoja Inarin kirkon koululle, missä olin alkuunsa. Olin myös Ivalossa, jossa vanhasta

rukoushuoneesta oli tehty koululuokka, sekä Kaamasessa ja Törmäsessä. Niihin vein pulpetteja ja kaikenlaista tavaraa.

Semmoista homma siinä sitten oli. Inarin koulu valmistui kuitenkin aika pian ja Else tuli samalle koululle -47.

Emme tunteneet toisiammme, vaikka olimme valmistuneet samasta oppilaitoksesta. Ja minähän olin ajatellut, että poikamiehenä

lähden Helsingistä rauhoittumaan - minä olin sodan jälkeen väsynyt, niin kuin varmasti voi ymmärtää.

Kuva.

Lahtinen ja Vili v. 1960

Kämpän paikka löytyi keväällä 1947 Kuusen Topin, yhden opettajakaverin kanssa. Olen ollut kalamies pikkupojaksta saakka,

olenhan syntynyt Puulaveden rannalla, joka oli hyvä kalajärvi. Lähdimme etsimään yhdessä Lappia ja kuinka sattui:

Olin lukenut Metsästys ja kalastus-lehdestä tästä Peltojoesta. Kyllä siellä paljosta muustakin oli, mutta se kiinnosti, koska se oli niin

hienolla paikalla siinä tunturien välissä. Sanoin Topille, että lähetääs sinne ja otetaan onget mukaan. Harrejahan niillä ongittiin:

Ne olivat vain tavalliset vavat, eikä muuta tarvittu, kuin siimaa tarpeeksi ja perhot tai toukkia. Kun siinä joen alajuoksulla tuli

vain pikku tammukkaa, niin menimme melkein Peltojärvelle saakka. Olimme niin kepulisti varustautuneet, että itikat söi kaikki.

Minulla oli sellaiset haalarit, josta oli taskut auki ja ne söi kaikki paikat. Se oli siinä juhannuksen paikkeilla, jolloin niitä oli

kaikkein eniten. Mutta vähät tuosta, se joki kiinnosti. Ja sitten minulle leimahti mieleen sellainen, että minulla oli jo lähtiessä

Lappiin semmoien rauhan ajatus, että on semmoinen paikka, jossa vaikka yksinään saa olla. Kyllähän sellaisia paikkoja on missä vaan.

Mutta tämä oli aivan erikoinen.

 

Otettiin siinä sitten sellainen kuvitelma: Meillä oli sellainen pytty, johon mahtui ainakin 20 kiloa kalaa. Laitettiin siihen semmoinen

sanka ja sitten otettiin seiväs olkapäälle ja vielä toiseen päähän pytty. Arvaa paljonko pytyssä oli kalaa, kun tultiin takaisin? –

Ei juuri mitään! Oltiin keskellä päivää ja eihän silloin syö mitään - keskikesällä varsinkin, kun on niin kirkasta.

Se on tarkka kala, tammukka.

 

Vähät siitä, mutta se paikka kiinnosti. Ja minä rupesin ajattelemaan: "Mitäs, jos alkaisin puuhata tänne majaa?"

Paikka ei ollut aivan se, minkä katsoin kämpälle, mutta siihen oli taas tietyt esteet. Tämä Topi, joka oli Espoosta muistaakseni,

hän ei ollutkaan sitten muilla reissuilla mukana. Mutta sitten oli nämä Ivalon opettajat, Niilo Sinkko muistaakseni ja

hänen sisarensa mies, tämä Oski, joka oli siinä lähinnä rakennusmestarina.

 

Olet siellä kulkenut ja tiedät, minkä verran siellä on näitä honkia, niitä ei kyllä ole paljoa. Ne on kilometrin säteellä haettu ja

koluttu ne hongat, joista seinät on tehty - eihän sinne nyt viitsinyt ruveta laudasta tekemään. Kannettiin sitten niitä honganpalasia,

niitä ei juuri pidempiä ollut kuin näitä parimetrisiä. Ei mitään pystypuita, ne oli kaikki maassa.

Mutta Lapissa maatuu hyvin hitaasti. - Ne on varmaan aika hyvät vieläkin.

 

Mutta siihen tarvitaan myöskin lautaa: Se koulu oli niin valmis, että siellä veistosalissa, vaikka olen aika epäkätevä,

tein semmoisen kelkan. Me kuvittelimme, että sitten hankikelillä me viemme laudat sieltä, mistä postiauto kulki kerran pari pävässä,

silloin kun ei lumiesteet olleet mahdottomat. Niin siinä sitten kävi, kun me Kaamasesta saakka vedimme sen lautakuorman

viiden kilometrin päähän Peltojoesta, siihen Pikkupaadariksi sanottuun paikkaan, että siihen se jäi se meidän ensimmäinen lautareissu.

Ei me jaksettu viedä sitä pidemmälle. Sitten me teimme toisen yrityksen. Otimme teltankin mukaan. Laskimme, että nyt on

hankikeli ja nyt me pääsemme. Se oli se lautakasa siellä Paadarissa. Eikös mitä, meidän piti pystyttää se teltta sinne ja olla siellä yötä.

Se teltta jäi sinne meidän yöpaikalle - ei se kantanut se lumi. Olin jo ystävystynyt niiden Paadarin väen kanssa, molemmat pojat oli

minulla koulussa siellä. Ja minä sitten sanoin, että olisko mahdollista saada tämä lautakasa sinne Peltojoen varteen.

No totta kai, porolla ne sitten sinne vietiin ne laudat, jompikumpi näistä pojista ne vei. Sitten alkoikin olla jo tarpeet paikallaan.

Siitä se sitten vuonna -49 valmistui.

 

Ja se ensimmäinen kamiina otettiin siitä saksalaisten romukasasta siitä Muotkan Ruoktun yläpuolelta. Se ja savupiippu tulivat

repun päällä. Yleensä me kuljimme lyhyempää reittiä maantieltä Huutoniemen talon kohdalta, Roavvoaivin sivuitse.

Kuva.

Lahtinen, Esko Vuorio ja 4 hv:n Johnson Ivalojoella v. 1960

Olin vuokrannut alueen Metsähallitukselta 10 vuoden sopimuksella. Yleensähän Metsähallitus ei siedä siellä kämppiä, jotka on

omavaraisesti rakennettu, ilman että niihin on kaavoituspaikkaa tai muuta, mutta nytpäs minä olin noudattanut kaikkia sääntöjä.

Alue oli kaavoitettu lomatontiksi ja olimme maksaneet kymmenen vuoden vuokran etukäteen. Mutta me olimme opettajia ja

lähdimme jatkamaan lukuja Jyväskylän yliopistoon. Lueskelin suomenkielen cum-laudea enkä muistanut huolehtia asiasta.

 

Niinpä Inarin silloinen metsänhoitaja Castren ilmoitti 1960, että koska vuokraa ei ole maksettu, niin metsähallitus katsoi, että

vuokrasopimus on rauennut ja kämppä kuuluu heille. Yritimme korjata asiaa ja maksaa vuokrarästit, mutta ei autanut.

Vaikka olen herkkä suuttumaan niin ajttelin, että olkoon, koska siitä tulee kuitenkin, jos rupeaa käymään, oikeujuttu.

Kuitenkinhan siellä oli ovi aina auki ja se oli tarkoitettu kaikille vaeltajille yhteiseksi - sanoi Else.

Me olemme jo niin vanhoja ja vähän käyn siellä. Minä olisin voinut nykyiselle metsänhoitajalle mennä tästä tekemään valituksen,

mutta ajattelin, että olkoot. Enemmän me aloimmekin käydä Toloskosken huvilalla ja sitten Ukonjärven kämpällä."

Kuva.

Lahtisen kämppä keväällä v. 2000

 

 

 

Etusivulle .First page / Tausta Background / Yhteystiedot Contact inform. / Sijainti Location /

Hinnat Prices / Palvelut Services / Mökkien nimet Cottagenames / Yhdistys Association /

Ajankohtaista Current affairs